keskiviikko 23. huhtikuuta 2014

Viikonlopun menovinkki: Vapaalla 2014


Messuja messujen perään, siltä tää mun kevät vähän on tuntunut. Mun oli pakko tulla vinkkaamaan myös teille ensi viikonlopun ykkös jutusta täällä Jyväskylässä. Sillä viikonloppuna 26.-27.4 Jyväskylän Pavilijongissa järjestetään Keski-Suomen suurimmat vapaa-ajan messut Vapaalla 2014-tapahtuma, jonne meidän perhe suuntaa ehdottomasti. Rakastan isoja tapahtumia ja messuja jos aihepiirit kohtaavat mun mielenkiinnon kohteiden kanssa, maltan tuskin odottaa mitä Vapaalla 2014 on meille tarjota !




Messut koostuvat kolmesta eri osa-alueesta Vapaa-ajasta, The Voice muodista sekä Ruoka osiosta. Messuhalli täyttyy todella mielenkiintoisista näytteilleasettajista ja voin olla varma että tapahtumasta löytyy ihan jokaiselle jotakin. Mahtavaa päästä messuilemaan nyt vähän eri meiningesissä kuin parit edelliset tapahtumat, tällä kertaa saadaan keskittyä lapsen sijaan vähän myös äitiin ja isään !

"Tapahtumassa nähdään runsaasti mielenkiintoisia näytteilleasettajia sekä innostavaa ohjelmaa! Muotihallissa on useita tuttuja kasvoja kuten Leena Sarvi ja Jukka Rintala, näkemisen arvoinen on myös näyttävä The Voice Trend Show. Ruoka-hallissa Puustelli -lavalla nähdään Hanna Partanenantamassa vinkkejä painonhallintaan sekä vuoden 2013 käsityöläinen Emma Iivainanen uskomattomine kakkuineen. Vapaa-aikahalli on pullollaan innostavaa ohjelmaa ja pääset itsekin kokeilemaan useita lajeja Crossfitista tankotanssiin ja laitesukellukseen!" - Vapaalla 2014

Oletteko jo suunnitelleet messureissun viikonlopuksi vai tuliko tapahtuma ihan uutena juttuna ? Me ei olla vielä päätetty kumpana päivänä Pavilijongille suunnataan, mutta moikataan jos törmätään ! 





1 kommentti:

  1. Olen siellä töissä koko viikonlopun, joten nähdään siellä :-)

    VastaaPoista

Kiitos kun kommentoit <3