perjantai 25. huhtikuuta 2014

Teho Sport - protskua patukasta


Pitkästä aikaa osui kohdalle minua kiinnostava Buzzador-kamppanja jossa testiin pääsivät uudet suklaan makuiset Teho SPORT-proteiinipatukat. Patukat sopivat mainiosti treenistä palautumiseen tai ihan vaikka välipalaksi. Ne tukevat lihasmassan kehitystä, yksi patukka pitää sisällään 40% proteiinia ja ne sisältävät muutenkin rutkasti lihasten rakennusaineita.

Yhden proteiinipatukan (60g) ravintosisältö näyttää tältä;
energia 214kcal
proteiniia 24,1g
hiilihydraattia 14,1g
rasva 7,9g
ravintokuitu 5,0g
suola 0,52g

Ravintoarvojensa puoleasta Teho Sport-proteiinipatukka ei siis ole yhtään pöllömpi vaihtoehto esimerkiksi kiireisen päivän välipalaksi. 

Ennen kuin olin itse maistanut haukkuakaan, mun asenne oli melko skeptinen proteiinipatukkoja kohtaan ihan yleisesti aikaisemmin nautittujen patukoiden makujen pohjalta. Aiemmin en ollut syönyt yhtäkään oikeasti hyvän makuista protskupatukkaa, ja rehellisesti voin sanoa että tämä oli ensimmäinen lähes suklaapatukan makuinen, oikeasti herkullinen patukka ! Pehmeä, ihan aavistuksen crunchy koostumus ja makea suklainen maku, NAM. Ja tää on vielä oikeesti sallittua herkkua. Jokapäiväistä välipalaa en kuitenkaan tähän vaihtaisi ja treenin jälkeen nautin edelleenkin palkkarin mieluiten shakerista. Silloin tällöin kuitenkin tulee varmasti napattua pari patukkaa ostoskoriin, ja reissussahan nämä ovat aivan mahtava välipala, kulkee helposti käsilaukun pohjalla.

Mun peukku nousee ehdottomasti tälle markkinoiden uudelle tulokkaalle, maku on juuri sopivan makea mun makuun sekä ravintoarvojen puolesta patukka hakkaa monen muun lajitoverinsa 6-0. Suosittelen !




Niin ja muuten jos Buzzador-jutut kiinnostaa just sua niin sellaiseksi pääset liittymään TÄSTÄ. Kaikki yli 15-vuotiaat pääsevät mukaan, Buzzadoriksi ilmoittautuminen ei sido sinua mihinkään ja saat itse päättää vapaasti mihin kampanjoihin lähdet mukaan. Sivuilta löydät paljon lisää eli kannattaa käydä tutustumassa, buzzailu on kivaa !






6 kommenttia:

  1. Noi on munkin lemppareita <3 Sokeria on tosin aikalailla, mutta niinhän useimmissa protskupatukoissa on. Mutta ei sitä jaksa aina ja kaikesta niuhottaa ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla ei nyt oo tässä sitä tuoteselostetta, mutta muistaakseni näissä oli sokeria muihin patukoihin verrattuna vähän :P Mutta joo, vaikka oliskin niin niin kuin sanoit, ei aina jaksa kaikesta niin tarkka olla ;)

      Poista
  2. Mitä palautusjuomaa käytät, kun imetät?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Star Nutritionin Recoveryä :) Sitä ei ole kielletty imettäville ja neuvolastakin olen kysynyt ja saanut siukauksen sen käytölle.

      Poista
  3. Jännä, että tuossa lukee vähäsokerinen, mutta ilmeisesti ainesosissa ei mainittu sokerimäärää?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu mä mietin samaa, ilmeisesti se on makeutettu keinotekoisesti. Sellainen kuva mulle jäi :o

      Poista

Kiitos kun kommentoit <3